-George R.R. Martin
Niinpä niin. Ensilumi on jo maassa. Nopeusrajoitukset kohdillaan. Siili kuorsaa hitaasti talvipesässään. Hiljalleen mekin vajoamme ja kääriydymme talven ulottuvuuksiin ja todellisuuksiin. Vedämme pipon päähän. Rytmi ja sävel muuttuu. Meistä tulee uusia olentoja. Sisäinen käyttöjärjestelmämme on jälleen valmiina ja herää yskähdellen mutta varmasti tähän toisenlaisuuden ajanjaksoon; puhaltaa hiillokseen, laittaa pökköä pesään, puntaroi ja annostelee voimavarojaan ja prioriteettejaan. Lämpöä tupaan, lämpöä tupaan.
Talven pimeydessä ja kylmyydessä myös ystävät punnitaan. Usein monet tutut naamat katoavat omiin horroksiinsa ja kaamoksiinsa, ilmestyäkseen koloistaan taas ensi keväänä. Jollakin tavalla talven paljas ja hiljainen tunnelma suosii ja väreilee yksinäisyyttä. Kutsuu yksinoloon, piiloon maailmalta. Silti yksi ystävä on ja pysyy. On läsnä räntäsateella ja paukkupakkasella. Musiikki.
Here we go, here we go.
Seuraavaksi juuri sopiva sekoitus uutta ja omaa sekä kaikuja ja värinöitä vuosikymmenten varrelta. Mieleen pulpahtavat The Velvet Underground, Mazzy Star, The Jesus And Mary Chain ja monet muut. Tämä unelias ja huumaava kappale löytyy näiden neitosten uudelta EP:ltä.
Laulu soljuu kirkkaasti esiin musiikin keskeltä. Kuin yksinäinen taskulampun kajo sumuisessa yössä.
Dum Dum Girls
Laulaja-lauluntekijä-perinne on aina ollut oma lajinsa. Oma maailmansa. Siinä on jotain puhdasta ja taianomaista, käsinkosketeltavaa ja sähköistä, kun artisti astelee yksin lavalle kitaransa kanssa ja alkaa kertoa tarinoitaan. Kuljettelee yleisöä läpi ajan ja paikan, syvälle ilon ja sydänsurun ja olemassaolon ytimeen. Kuulija kohtaa itsensä. Kokee tulleensa ymmärretyksi. Löydetyksi. Näkee uusin silmin oman maallisen vaelluksensa.
Mies ja kitara. Kaksi nykypäivän ja minun sukupolveni trubaduuria. Justin Townes Earle ja The Tallest Man On Earth. Huikeita kavereita molemmat. Justin revittelee lennokkaasti vanhan blues-kappaleen parissa ja Kristian soittaa upean tulkinnan David Bazanin kappaleesta Lost My Shape.
Tästä se sitten alkaa. Pitkä taival kohti kevättä. Laukku täynnä hyvää musiikkia, kaikenvärisiä villasukkia ja ikuisesti kuumana pysyviä termospulloja. Hyvää matkaa.
"Tämä on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti