kolmetoista kuukautta
yötäpäivää
janosin jaloa petoa
kuuntelin sointuja yläkerrasta
mitä merkillistä
raakaa ja pirunmoista
äänetöntä musiikkia
otin selvää kuvioista
maskeerasin itseni pimeässä
sydän lukittuna
yllä muistojen taikapeitto
naisen ruostunut haarniska
huulet verenpunaiset
hiuksissa pisara partavettä
astuin hämärän saliin
vaivuin valheen uneen
ja silloin
pahimmalla hetkellä
kesken jäähyväiskonsertin
panin parastani
tulin ajatelleeksi äitiä
synnytyskipuja
totuutta rivien välissä
en pysynyt enää kärryillä
juoni karkasi
housut märkinä
kolusin taskuja
yksi menolippu kiitos
kummitusjunalla maailman laidalle
tervetuloa ääretön lapsuus
napanuora kytki itsensä paikoilleen
mielen kuperkeikka takaperin
ehkä tapaamme vielä
lopputekstien jälkeen
kun verho nousee
sinun silmäsi edestä
ja valot syttyvät
kirous ja itseluotu tulevaisuus
pakko syödä ja juoda
aina hammasta purren
kynnyksen yli kaadutaan
läpi vuosisatojen
isä raataa metsässä ja pellolla
ja hiljaa tuuli kääntyy
sukupolvi vaihtuu
unesta ja illuusiosta punon oman köyteni
hirtän vanhat tavat
pelko vapisee edessäni
puhallan käteeni alkuperäisen sävelen
äänen ja vimman
laulan siitä omalla kielelläni
rytmi sokaisee yksinäisen
metsän sydämestä kaikuu hiljaisuus
ystävän hymynpoikanen
sammalpeitteinen laastari
olemme kaikki syyllisiä
jokaiseen murhaan
ja jokaiseen yöhön
sielu täynnä mustaa multaa
haavoja jotka eivät parane
ellei yritys lakkaa ja viimeinen voittaja julisteta
ilon juurista virtaa esiin tyhjä kangas
paljaat jalkani koskettavat lämmintä maata
tie on avoinna kaikkiin suuntiin
kaikki ovat kuninkaita aamun hämärässä
kaste voitelee kyyneleistä tummanpunaista palmuöljyä
hiekkarannat ja talven pakkanen tapaavat toisensa
myhäilen ja suljen silmäni
katselen nousevaa savua
kylvän uusia siemeniä
ja kynnys madaltuu
maailma tulee vielä perässä
